Matka alkoi elokuussa 2019 ja kesti 366 päivää

Kuvakkeita klikkaamalla saat lisätietoa retkestä

Kertomuksia reissusta julkaistiin vaelluksen aikana Retki-lehdessä

 

14.9.2020: Reitti

Pikainen päivitys. Ohessa Vuoden Vaelluksen toteutunut reitti. Sama kuva on nähtävissä isompana Galleriassa. Matkaa kertyi vuoden aikana hieman yli 2500 kilometriä. Reitti muotoutui yllättävän hyvin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Ainoastaan koronaviruspandemian seurauksena asetetut rajoitukset rajaliikenteeseen pakottivat kevättalvella muuttamaan reittiä. Pohjois-Norjan sijaan suuntasin Abiskosta Kaaresuvannolle ja Suomeen. Onneksi kesällä rajoitukset poistuivat sopivasti ja pääsin vielä palaamaan alkuperäiseen suunnitelmaani viettää kesä Finnmarkissa ja lopettaa reissu Kiiperiin.

  Reittimuutoksen vuoksi kevätalven pilkkiminen Finnmarkissa oli pakko jättää väliin, mutta ei ole syytä jäädä harmittelemaan. Ehtiihän sitä  pilkille myöhemminkin. Suomen puolella toki tuli pilkittyä, mutta saalis jäi aika vaatimattomaksi. Ruokakalaa sentään välillä suotiin. Kalaa tuli etenkin Koukunoikaisemajärvellä, jonka jäällä oheisen videon tapahtumat on taltioitu.

   Niin kuin aiemmin tuli uumoiltua, tuoreessa Retki- lehdessä 8/2020 viimeinen juttu Vuoden Vaelluksesta.

13.8.2020 Oulu

Loppu. Se tuli vuoden vaellusreissun osalta vastaan viime viikolla Jäämeren rannalla Kiiperissä. Kalenterivuosi eli 366 retkivuorokautta myöhemmin päädyin samaan paikkaan, josta reissuun lähdinkin. Maaliin saapuminen oli toki mukavaa, mutta liittyi siihen helpotuksen ohella haikeuttakin. Kylmä pohjoistuuli ja vesisade pitivät tunnelman koleana eikä perillä ihmeempiä tunteenpurkauksia esiintynyt. Olihan ollut jo pitkään selvää, että tänne homma loppuu ja matkahan on tällaisella reissulla verrattomasti tärkeämpi kuin päämäärä. Kahlailin hetken rannalla merivedessä vähän niin kuin velvollisuudesta. Bussiin tuli kiire. Varangin niemimaan sumuisten maisemien jäädessä taakse pää oli yhtä aikaa raskas ja tyhjä. Ainoa selkeä ajatus oli kiitollisuus siitä, että sain vietyä reissun kunnialla loppuun ja selvisin terveenä perille.
   Palatakseni vielä lyhyesti viimeisiin kuukausiin, kevään eläminen erämaassa oli upea kokemus. Ympäristö muuttui hämmästyttävän nopeasti, kun sää lopulta lämpeni. Muuttolinnut saapuivat, lumet sulivat ja tulvat nousivat. Minne vain silmänsä käänsi, siellä vilisi elämää. Paitsi luonnon herääminen, myös kesäiset lämpötilat tuntuivat paremmalta kuin koskaan. Lumien kadottua siirtyminen kävelyyn oli niin hauskaa, että marssin ensimmäiset päivät metsissä iloinen virne naamalla huolimatta rankoista vesisateista ja kantamistani suksista. Kevään kokeminen oli ehdottomasti koko reissun paras elämys.
   Norjan raja aukesi sopivasti ennen juhannusta ja pystyin parin mutkan kautta palaamaan alkuperäiseen suunnitelmaani eli viettämään kesän Finnmarkissa. Suvi kului nopeasti tuttuun tapaan eli reippaasti marssien, ahnaasti kalastaen ja eräelämästä nauttien. Oli mukava kulkea siksikin, kun nälkä ei enää vaivannut. Välillä söin taimenta ja rautua lähes kyllästymiseen asti. Rauhassakin sain olla, sillä koko kesänä törmäsin tasan yhteen vaeltajaan!
   Reissun jälkeen oli hauska palata kotiin ja olen nyt hissukseen sopeutumassa takaisin yhteiskuntaan. Palautuminen on selvästi vielä kesken. Pää on edelleen jotenkin tyhjä ja tuntuu siltä, että tämä on vain yksi huoltotauko. Aivan kuin lähipäivinä pitäisi taas pakata rinkka ja lähteä tunturiin. Lisäksi edelleen on vaikeaa muodostaa selkeää kokonaiskuvaa reissusta. Eivätköhän ne muistot kuitenkin ajan kanssa paikoilleen asetu.
   Vaikka elämä maastossa on nyt ohi, projekti jatkuu. Huolto- ja kirjoitustyöt sekä valokuvasaaliin perkaaminen pitävät päivät työläinä ja ajatukset vielä vaeltavat pitkin Pohjolan erämaita. Syyskuun Retki-lehdessä ilmestynee tarkempi selvitys Vuoden Vaelluksen viimeisestä neljänneksestä. Kirjoittelen lisää kuulumisia tännekin ja lisään valokuvia, kunhan työ ja toipuminen etenevät.

6.5.2020 Näkkälä, Enontekiö

Jaahas, taas on pari kuukautta kulunut edellisestä päivityksestä. Sinä aikana on tapahtunut paljon.
Kvikkjokkista jatkoin matkaani Sarekin ja Padjelantan kansallispuistojen kautta Ruotsin ja Norjan rajaseudulle ja edelleen sitä seuraillen Abiskoon. Matka kesti 22 päivää ja oli etapeista reissun raskain tähän mennessä. Tuona aikana aurinkoisia päivä oli hyvällä tahdolla sanoen ehkä kaksi. Sitä vastoin tuulta ja lumisadetta riitti. Myrkyissä sain värjötellä päiväkausia telttakankaiden jylinää kuunnellen ja kolmea romaaniani lukien. Ehdinkin lukea niistä jokaisen kolmesti läpi! Vaikeista olosuhteista huolimatta matka sujui suunnitelman mukaan ilman varusterikkoja tai muitakaan ongelmia. Kalajuttuja ei juuri jäänyt kerrottavaksi, sillä kurjien säiden vuoksi pilkin koko aikana ehkä kaksi tuntia ja ainoana saaliina oli vaaksan mittainen rautu. Kaikesta huolimatta vuoristoetappi oli hyvä kokemus ja palautti taivaltamiseen seikkailun tuntua ja tekemisen meininkiä.
Abiskossa olikin sitten odottamassa melkoinen yllätys, kun kolmen viikon uutispimennon jälkeen sain kuulla, että koronavirus oli laittanut maailman aivan sekaisin. Pitihän siinä omaakin toimintaa pohtia ja miettiä, miten hommaa jatketaan vastuullisesti edesauttamatta taudin leviämistä. Tarkan harkinnan jälkeen päätin jatkaa matkaa. Suunnitelma tosin meni liikkumisrajoitusten ja karanteeniaikojen vuoksi uusiksi. Näillä näkymin pystyn kuitenkin jatkamaan vuoden reissun loppuun asti.
Abiskosta hiihtelin kuukaudessa keväthankia pitkin Kaaresuvannon rajanylityspaikan kautta Näkkälään. Sinä aikana kevät otti aimo harppauksia eteenpäin ja elämä puurajan alapuolella oli pitkän talven ja myrskyisän vuoristoetapin jälkeen helpompaa kuin koskaan. Ja helpommaksi vain menee kun kesä lähestyy. Ah, kesä! Siitäkin uskaltaa jo unelmoida!
Tarkempi selonteko viimeisen kolmen kuukauden seikkailuista ilmestyy Retki-lehden tulevassa kesänumerossa.
Hiljalleen pitää alkaa valmistautumaan myös siihen väistämättömään tosiasiaan, että tämäkin reissu loppuu joskus. Nyt on menossa jo päivä numero 278, joten reilusti alle sata aamua on enää jäljellä. Seuraavan kerran pääsenkin tietokoneen äärelle ja tänne kuulumisia laittamaan vasta elokuussa, kun vuosi erämaassa on jo kilahtanut täyteen. Miten tässä on taas käynyt näin? Reissu, jonka ei pitänyt koskaan loppua, taitaa sittenkin tulla päätökseensä.
Näkkälässä olen vaihtanut raskaan talvikaluston keveään kevätvarustukseen ja pian matka jatkuu jälleen. Olen vuosikausia haaveillut, että saisin olla paikan päällä erämaassa katsomassa, miten lumet sulavat metsistä, jäät lähtevät joista ja luonto herää eloon. Nyt siihen tulee vihdoin tilaisuus. Lunta on edelleen paljon ja pohjoiseen ennustetaankin ankaria tulvia, joten märkiä päiviä lienee luvassa. Märkiä, mutta taatusti ikimuistoisia!

PS. Tammikuussa kuvaamani luontovideo on näköjään saanut julkisuutta: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eramaassa-vaeltanut-erno-saukko-todisti-kaiman-erikoista-menoa-se-liukui-hangella-kuin-aalto/7779358

1.3.2020 Kvikkjokk, Ruotsi

   Edellisestä päivityksestä onkin jo vierähtänyt aikaa, onhan nyt jo retken 211. päivä. Matka on edennyt Kaaresuvannolta Kiirunan ja Jokimukan kautta Kvikkjokkin kylään Sarekin kansallispuiston liepeille saakka. Retken puoliväli sekä ajallisesti että matkallisesti tuli ja meni. Jatkossa suunta on takaisin kohti pohjoista. Reissu alkaa siis kääntyä hiljalleen kohti väistämätöntä loppuaan. 
   Matka on Kaaresuvannon jälkeen edennyt suunnitelmien mukaan lukuunottamatta yhtä flunssaa, josta onneksi toivuin suht nopeasti. Joulu meni kuitenkin sairastaessa. Raskaimmat päivät vietin marras-joulukuun vaihteessa Kiirunan kunnan pohjoisosien tuntureilla. Vastapainoksi nautiskelin tammikuussa pari leppoisaa viikkoa talvileirissä Jokimukan seudulla. Odotusten vastaisesti kunnon pakkasjaksoa ei tänä talvena tullut ollenkaan. Matalin mitattu pakkaslukema on edelleen marraskuulta, -29,3 astetta. Kalusto on kestänyt kovaa käyttöä hienosti. Tähän mennessä ainoa merkittävä varusterikko on kohdannut ruokatermosta. Tarkempi selonteko talven tapahtumista ilmestyy tulevassa Retki-lehden numerossa 3/2020.
   Sydäntalvi on nyt taittunut, päivisin aurinko lämmittää ja valoa riittää. Ympäristö muuttuu nyt nopeasti ja sitä myöten myös elämä erämaassa muuttuu viikko viikolta miellyttävämmäksi. Aurinkolasit ovat jo välttämätön varuste. Pitkän pimeän vuodenajan jälkeen on upeaa, kun aamupuuhat saa tehdä ilman otsalamppua ja hiihtopäivän jälkeen valoisaa aikaa on vaikkapa pientä kuvausretkeä varten.
   Metsissä lunta on nyt paljon, mikä tekee nuotiokuoppien kaivamisesta ja polttopuun etsimisestä jo työlästä. Minulle se ei ole enää ongelma, sillä Kvikkjokkista lähdettyäni vietän seuraavat pari kuukautta pääasiassa avotunturissa. Edessä on telttaelämää ja pitkiä hiihtopäiviä sekä toivon mukaan myös auringonpaistetta ja aikaa pilkkimiseen. Kevät, virtaava vesi ja muuttolintujen paluu alkavat jo kangastella mielessä, mutta nyt en odota mitään niin paljon kuin tuoretta kalaa!

17.11.2019 Karesuando, Ruotsi

   107 päivää, 4 etappia ja 800 kilometriä vuoden retkestä on takana. Matkaa on tehty Jäämeren rannalta pitkin Suomen ja Norjan syrjäisimpiä erämaita aina Muonionjoelle asti. Samalla kesä taittui hitaasti syksyksi, joka päättyi rytinällä saapuneeseen talveen. Auringon kaari taivaalla on käynyt päivä päivältä matalammaksi kadotakseen pian kokonaan horisontin taakse. 
   Tähän mennessä retki on sujunut suunnitelman mukaisesti. Kesä ja syksy olivat lumoavaa aikaa luonnon jatkuvan muutoksen keskellä. Oli hienoa elää talven tulo, mutta aikaisuudessaan se asetti omat haasteensa keveälle syyskalustolle. Viimeisin eli 4. etappi Lismasta Kaaresuvannolle olikin tähän mennessä raskain. Samalla se oli yksi mielenkiintoisimmista ajanjaksoistani erämaassa koskaan. Enpä ole ennen ollut hiihtovaelluksella lokakuussa!
   Takana on jo nyt valtavasti kokemuksia ja hienoja hetkiä, joista riittäisi tarinaa ties kuinka monelle iltanuotiolle. Kuvia ja videoita on kertynyt niin paljon, ettei huoltopisteissä vietetty aika riitä niiden läpikäymiseen. Myös kirjoitustyö on vienyt oman aikansa. Tulevassa Retki-lehden numerossa 10/2019 ilmestyykin tarina ensimmäisestä kolmen kuukauden jaksosta Vuoden Vaelluksella. Galleriassa on nähtävissä joitakin kuvia matkan varrelta. 
   Tästä eteenpäin reissun luonne muuttuu huomattavasti. Ensimmäistä etappia lukuunottamatta retki on ollut vaellusta kaksistaan. Nyt jatkan matkaa yksin, mikä vaatinee huomattavaa sopeutumista. Huolenpitäjää ja tsempparia ei enää ole. Huonoista hetkistä ja pehmeästä hangesta on jaksettava nousta omin voimin ylös. Toisena muutoksena siirryn nyt täydellisen talvikaluston käyttöön. Näkemiin rinkka ja liukulumikengät, tervetuloa ahkio ja pitkät sukset!
   Matka jatkuu muutaman huoltopäivän ja reippaan kaloritankkauksen jälkeen Pohjois-Ruotsin valtaviin erämaihin. Edessä lienee lisää hienoja kokemuksia ja luontoelämyksiä, mutta myös mielenkiintoisia haasteita hankalien keliolosuhteiden ja alkavan kaamoksen edessä. Jännittäviä aikoja on siis edessä!

1.8.2019 Vaelluksen logistiikkakeskus, Ranua

   Kaikki valmistelut Vuoden Vaellusta varten on viimein tehty ja pitkä matka on alkamassa. Valtavat määrät eväitä ja erilaisia varusteita on pakattuna muoviin ja pahvilaatikoihin. Rinkka odottaa lähtöä ovensuussa. Normaali kaupunkielämä on sullottu ahtaaseen varastoon ja kohta myös puhelin ja internet jäävät kuukausien ajaksi tauolle. Tuntuu oudolta, kun avainnippuakaan ei enää ole huolehdittavana. 
   Olo on huoleton ja levollinen, vaikka edessä on vuosi kulkurinelämää ilman varmuutta tulevien viikkojen ja kuukausien tapahtumista. Puhumattakaan tietysti tulevasta väliaikaisesta elintason romahduksesta. Kova peti, saastaiset vaatteet sekä ajoittainen nälkä, kylmä ja yksinäisyys ovat kuitenkin varsin merkityksettömiä asioita sen rinnalla, että saan mahdollisuuden mahtavaan luontokokemukseen ja voin elää vuoden juuri niin kuin haluan siellä, missä parhaiten viihdyn.
   Vuosien suunnittelun ja harjoittelun sekä työläiden valmistelujen jälkeen olen siis vihdoin saapunut tähän kummalliseen pisteeseen. Yksin en ole tietenkään tähän päässyt. Siksipä esitän suuret kiitokset kaikille niille ihmisille ja tahoille, jotka ovat olleet auttamassa minua matkaan.
   Ensimmäinen juttu Vuoden Vaelluksesta ilmestyy Retki-Lehdessä numero 8/19. Siinä kerron tarkemmin siitä, miten olen päätynyt tähän projektiin ja kuinka olen siihen valmistautunut. Lyhennelmä luettavissa tästä linkistä. Jatkoa jutulle seuraa matkan aikana.
   Kaikki on valmista eikä kiirettä ole enää mihinkään. Nyt tarvitsee vain nauttia lähdön tunnelmasta ennen siirtymistä Pohjois-Norjaan. Lisäksi täytyy tietysti saunoa pitkään ja hartaasti, sillä seuraaviin löylyihin on pitkä aika!

www.vuodenvaellus.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.

Ota yhteyttä: erno@vuodenvaellus.fi

error: Content is protected !!